Pohjois-Karjala tutuksi teitä pitkin

Lähde tutustumaan maakuntamme matkailun helmiin sekä käyntikohteisiin, jotka saattavat yllättää erikoisuudellaan jopa paikallisen kävijän. Oletko jo nähnyt Rääkkylän Eihvelin tornin, Paaterin puukirkon, Jakokosken tähtitornin tai Heinäveden upeat kanavat? Kiinnitä turvavyösi, nappaa mukaan avoin mieli ja lähde seikkailulle tien päälle.

Annetut ajokilometrit sekä ajoaika ovat suuntaa antavia ja riippuvat siitä, mitkä kaikki käyntikohteet valitset oman reittisi varrelta. Esimerkkireittien lähtöpisteenä on Joensuu, mutta voit ilman muuta aloittaa ajokierroksen myös jostakin muualta ja muokata käyntikohteet itsellesi mieluisaksi.

Metsäiset maisemat Kolin huipulta kohti Pielistä

Pielisen kierros

Viikonlopun mittainen pyörähdys

Reitti Pielisen ympäri tarjoaa valtavasti nähtävää ja ihmeteltävää, joten matkaan kannattaa lähteä ajan kanssa ja nautiskella karjalaisesta tunnelmasta kaikessa rauhassa.

Kierrokselle voi startata Joensuusta, josta suunnataan Lieksaan Ahvenisen ja Vuonislahden kautta. Sieltä matkaa jatketaan Nurmekseen Bomballe ja Juukaan. Viimeisenä kohteena koetaan Kolin huiput ja upea kansallismaisema.

Kohti Pielisen kierrosta

Joensuun Ilosaari ja Pielisjoki ylhäältäpäin kuvattuna

Pyhäselän kierros

Yhden päivän yllätyksellinen reissu

Kierros Pyhäselän ympäri tutustuttaa sinut Joensuun, Liperin ja Rääkkylän maisemiin ja palveluihin. Matkan aikana päästään mm. lossin kyytiin sekä tekemään aikamatkan historiaan.

Reitin varrella on useita erilaisia museoita, luontopolkuja sekä pieniä putiikkeja, joista saat muokattua  päiväretken juuri sinulle sopivaksi.

Lähde Pyhäselän kierrokselle

Pitkä silta joen yli

Jakokoski-Mönni-Selkie

Pohjois-Karjalan upeat vaaramaisemat

Oletko vielä käynyt Jakokosken tähtitornilla tai Alapihan Arboretumissa? Vai haluatko vain ihastella maisemia Mönnin sillalta tai nautiskella herkkuja pienissä kesäkahviloissa? Tämä reitti on juuri sinulle, kun haluat lähteä maisemareitille Kontiolahden kylätunnelmaan!

Lue lisää vaaramaisemista

Nainen kävelemässä Valamon luostariin

Maisemareitti Valamon luostariin

Maaseudun kauneutta parhaimmillaan

Valamon luostari on jo itsessään upea käyntikohde, mutta mitä kaikkea matkan varrella voikaan nähdä, kun lähdetään liikenteeseen Joensuusta?

Mutkittelevat maaseututiet johdattelevat reissaajan läpi Liperin taajamien sekä Heinäveden kauniiden kanavien ja koskien kohti uniikkia luostarialuetta.

Tutustu Valamon maisemareittiin

Kaivosmies ja vierailijat vanhassa kaivostunnelissa Outokummussa

Historiareitti museoiden maailmaan

Museoita, mansikoita ja maalaismaisemia

Lähde koko perheen seikkailulle Outokummun Vanhan Kaivoksen tunneleihin, retkeile Erä- ja luontokeskuksen luontopoluilla ja Lasten kalakeitaalla sekä kerää maistuvimmat mansikat Kaksolan marjatilalla.

Tämä reitti johdattelee sinut Viinijärven kautta Outokumpuun ja sieltä Polvijärvelle pitkin mutkaisia teitä takaisin kohti Joensuuta. Jos haluat saada reissusta kaiken irti, suosittelemme myös majoittumaan matkan varrella.

Lähde historiareitille

Tyttö pitelee sydämenmuotoista lehteä kädessään

Sydänkarjalan kierros

Reitti Keski-Karjalaan johdattelee sinut kansallisrunoilija Elias Lönnrotin jalanjäljissä halki kiinnostavien kulttuurikohteiden ja luonnon ihmeiden. Matkan varrella pääset tutustumaan myös kansainvälisesti tunnetun Nightwishin menestystarinaan ja sen vaiheisiin. Reitti kulkee Tohmajärven ja Kiteen kautta Pohjois-Karjalan eteläosaan Kesälahdelle.

Kierrokselle Keski-Karjalaan

Koristeellinen vanha hirsitalo

Iloinen Ilomantsi

Matka iloiseen Ilomantsiin sisältää paljon karjalaista kulttuuria, sotahistoriaa sekä pitkän listan Suomen ennätyksiä. Oletko jo käynyt Suomen itäisimmässä kylässä, Möhkössä tai Suomen pienimmässä kansallispuistossa Petkeljärvellä?

Lähde katsomaan, mitä kaikkea itärajan tuntumassa tapahtuu ja miltä maisemat Hermannin viinitornista näyttävät. Matkaan on hyvä varata vaikka useampi päivä, sillä ihmeteltävää riittää moneen lähtöön!

Ilomantsiin ihmettelemään