Mujejärvi, Nurmes

Kokeneen eränkävijän kanssa luontoon

Nurmes on useimmille tuttu Bombasta ja Karjalaiskylästä, mutta miulla oli tällä kertaa halu päästä tutkimaan Nurmeksen luontoa rauhassa ja ajan kanssa, pois kaupungin vilinästä. Olihan Pohjois-Karjalan ruska parhaimmillaan.

Sain kuulla, että kaupungissa on todellinen erämiesten erämies, joka olisi juuri oikea ihminen lähtemään oppaakseni. Soitin Arto Kortelaiselle ja kysyin olisiko hänellä mielessään jokin paikka, jossa luonto mykistäisi seikkailijan kauneudellaan. Arton ei tarvinnut miettiä henkäystäkään, kun vastaus tuli – ”Vien sinut erämaahan ja ei kävellä poluilla.” Asia selvä!

Arto on kokenut erävaelluksen kisaaja, eräopas ja omaa kadehdittavat erätaidot, joita ei Suomessa monikaan pysty haastamaan. Wau, odotan jo yhteistä retkeämme!

Tapasimme Arton kanssa Nurmeksessa ja lähdimme kohti koskematonta luontoa. En tiennyt tarkkaa määränpäätämme tai reittiä, jonka päivän isäntä oli suunnitellut ja se jännitti minua. Kysäisin hieman jo iäkkäämmältä Artolta, milloin mietit jääväsi eläkkeelle. Sain vastauksen, ”En koskaan!” ”Eli niin pitkään, kun jalka nousee menen metsään, joko asiakkaiden kanssa tai ilman.” Upea elämänasenne! Arvostan suuresti.

Artolla on Ylä-Karjalan Retkipalvelu -niminen yritys, joka tarjoaa erilaisia elämysretkiä koko perheelle Pohjois-Karjalan uniikkiin luontoon.

Askel askeleelta kohti muinaisia kohteita

Saavuimme keskelle erämaata ja auto jätettiin parkkiin tässä vaiheessa. Nopea vilkaisu karttaan ja koirani hihnaan. Matkaan siis, tässä vaiheessa vielä hieman jännitti, kuinkahan pitkä vaellus on edessä. Kävelimme komeassa mäntymetsässä upeasti hehkuvassa ruskassa. Itse hieman nykytekniikkaa apuna käyttäen koitin paikallistaa, missä kuljemme ja mikä voisi olla päämäärämme. Utelias ei malta odottaa.

Arto kertoi tarinoita kulkiessamme ja kysyi välillä mikä jäkälä tämä on tai mikä sieni. Taisipa kokenut eränkävijä hieman testata nuorempaa. Uskon kuitenkin pärjänneeni ihan hyvin vastauksissani ja uutta oppia sain myös. Meillä juttu luisti ja puheensorinan välillä nauroimme mahat kipeäksi.

Upea niemi ja Mujejärvi

Saavuimme harjanteelle, jonka molempia puolia hiveli vesistö. Upea harjumuodostelma, jonka reunoilla oli luonnon muokkaamia hiekkarantoja. Näillä rannoilla on oltu jo kauan aikaa sitten. Muinaisten peuranpyyntikuoppien jäljet erottautuivat maastosta vielä hyvin. Lähellä on lisäksi kalmistoja. Kyllä metsästäjä-keräilijät aikojen alussa ovat olleet viisaita luonnossa toimijoita, asuin- ja pyyntipaikat on mietitty tarkkaan ja luontoa on kunnioitettu aivan eri tavalla kuin nykyisin. Artonkin puheista välittyy luonnon arvostus ja hänen yrityksen yhtenä kantavana teemana onkin tarjota kestävää luontoretkeilyä. Tämä on asia, jota haluan itsekin kehittää omassa toiminnassani.

Myöskin onni oli tällä kertaa matkassa. Ennen niemeen saapumista oli puhelimen kentät täysin kadoksissa ja mietin, kuinkahan Facebook-livelähetyksen kanssa käy, jos ei ole kuuluvuutta. Toki nautin myös tästä – elämässä on hyvä pitää hetkiä siten, ettei ylimääräiset äänet ja laitteet häiritse meitä. Niemen kärkeä ihastellessa olikin aika tehdä ensimmäinen lähetys ja jatkaa matkaa. Niin ne kuuluvuudetkin vain taas löytyi.

Tervastulien lumo

Niemen kärjessä jo molempien kahvihammasta kolotti sen verran, että päätimme suunnata kulkuamme jo takaisin päin, mutta emme vieläkään valinneet helppoa polkua takaisin, vaan jatkoimme omilla poluilla. Noin kilometrin kävelyn jälkeen tähyilimme paikkaa, johon voisi tulet tehdä ja sellainen löytyikin. Oli tervastulien aika. Muistetaan jokamiehenoikeudet ja tällä kertaa käytimme maapuita ja mukana olleita tervaksia.

Emme kauan kerenneet nuotioon tuijotella, kun koirani heristi kuuloaan ja kuului laukaus. Metsästäjä oli kohtuullisen lähellä ja mietimme kuinka tärkeää on olla näkyvä vaatetus luonnossa näin metsästysaikaan. Surullisia tapauksia on valitettavasti sattunut ja me olimme tämän huomioineet. Minulla oli oranssi takki ja Artolla oranssi lakki.

Paluumatkalla oli upeita kelopuita paljon ja niistä löytyikin pienellä etsinnällä entisaikojen leimoja. Miksiköhän nämä puut olivat kuitenkin säilyneet ja tervehtivät vielä meitä kulkijoita? Tähän en tiedä vastausta, sen voi kukin itse päättää.